Livenä Palvelut

Uudetpolut järjestää koulutuksen uusien ideoiden edistämisestä organisaatioissa marraskuussa Helsingissä

Kaikkihan sen tietää. Uusia ideoita tarvitaan innovaatioiden synnyttämiseksi ja organisaatioiden uudistamiseksi. Ja niistähän se talouskasvukin pohjimmiltaan syntyy. Mutta miksi uudet ideat eivät aina ota tuulta alleen organisaatioissa?

Uudetpolut Oy järjestää tänä syksynä – 29.11.2019 – ensimmäistä kertaa Suomessa ”Uusien ideoiden edistäminen organisaatioissa” -koulutuksen Helsingissä. Kyseessä on ainutlaatuinen, aivan uusimpaan tieteelliseen tutkimukseen pohjautuva mutta ideoiden edistämisen käytäntöön fokusoituva koulutus, joka parantaa osallistujien kykyä katalysoida innovointia ja uudistumista omassa organisaatiossaan menestyksekkäästi.

Koulutus on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat uskoa uusien ideoiden voimaan, uudistaa omaa ajatteluaan ja pystyä luomaan jaettua innostusta ja liikettä kohti parempaa. Koulutuksen lähtökohtana on näkemys siitä, että meillä kaikilla on arvokkaita ideoita, joilla on potentiaalia ratkaista ongelmia ja synnyttää uudenlaista arvoa. Koulutuksen tavoitteena on, että osallistuja lähtee koulutuksesta valmiimpana edistämään näitä arvokkaita ideoita omassa organisaatiossaan.

Pääsisitkö mukaan? Lisätietoa ja ilmoittautuminen.